Jussi Korpinen

Päätyöni on toimia henkilöstöpäällikkönä Maasotakoulussa. Palvelusarvoni on edelleen majuri. Edelleen koti ja samalla kotimaan turvallisuus on asia mikä on minulle tärkeää. Minulle on tärkeää, että lapsemme ja me aikuiset voimme liikkua pimeinä iltoina turvallisesti Lappeenrannassa. Kotimaan puolustamisen lisäksi, näin syvässä rauhan tilassa, koenkin tärkeämmäksi asiaksi lastemme turvallisuuden.

Purjehdus ja kuntoilu, lähinnä uinti, vie myös aikaa. Mieli lepää vesillä, pääosin Botnia 6 purjeveneen miehistössä, veneessä nimeltä  Cascade. Hyvin on mennyt Cascadella ja kippari Sakulla. Saimaa Ranking 2011 ei oikein paremmin voinut mennä. Olen luvannut olla mukana miehistössä myös 2012 – saas nähdä miten käy.

Ja tämän ikäisen miehen fysiikka vaatii jatkuvaa liikuntaa; hölkkää, salia, uintia ja talvisin hiihtoa. Uinti LrU masters tiimissä on selkeä ykköslaji. Maaliskuussa 2011 ykköslaji oli selän kuntoutus (välilevytyrä).  Niin lähellä oli leikkaus, että selkärankaa hoidettiin “tosissaan”.  Yksi tuttuni totesi, että nyt minulla todellakin on todistetusti selkäranka – siksi yritän saada selkärankaa kuntoon myös kaupunkikonsernissamme :)

Muilta sivuilta voit lukea ajatuksiani hyvinvoivasta Lappeenrannasta, arvoista, tai siitä miten olen ottanut kantaa asioihin 2011.

Luottamustehtävänä on toiminta Lappeenrannan tarkastuslautakunnassa. Lautakunta arvioi Lappeenrannan kaupunkikonsernin toimintaa ja taloutta. Emme arvioi kaupunginhallituksen tai -valtuuston päätöksiä, vaan sitä onko toiminta esim. tarkoituksenmukaista ja laillista. Lisäksi tehtävänä on talouden arviointi tilintarkastajien apuna. Toiminta perustuu kuntalakiin, joten työmme on oltava tarkkaa – ja vie aikaa. Muista lautakunnista poiketen TARLA ei ole kaupunginhallituksen alainen.

Tarkastuslautakunnan työssä olisi hyvä saada tietoja mahdollisista ongelmista tai kehittämistä vaativista asioista Lappeenrannassa. Mukaanlukien kaupunkiyhtiöt. Kaupungin virkamiesjohto, toimialat, kaupunginhallitus ja -valtuusto hoitavat omia tehtäviään omalla vastuullaan ja ammattitaidollaan.  Kerro jos asiat eivät mielestäsi ole kunnossa tai jonkin asian voisi tehdä selkeästi tarkoituksenmukaisemmin. Vaikuta – älä valita. Kohta voit vaikuttaa taas myös äänestämällä.

Olen lisäksi varalla Nuoriso- ja liikuntalautakunnassa, sekä Sosiaali- ja terveystoimikunnassa (uuden johtosäännön mukainen toimikunta). Näiden varallaolojen hyöty on se, että on “pakko” tietää jotain siitä, miten Lappeenrannassa nämäkin asiat ovat.

Yhteystietoni: korpinenj@gmail.com